Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry
SVK Jäsenille

Jouluterkut!

tontttuee2Heipsan! Musta tuntuu, että en oo just nyt ainoa joka odottaa jäiden tuloa. Tuntuu, että siitä on jo tosi pitkä aika, kun on viimeksi ollut kalassa. No nyt kun miettii niin johan siitä onkin pitkä aika. Tää syksy on ollut tosi pimeä ja sateinen, mutta onneksi tuli nyt lumet ja kohta varmaan jäätkin niin päästään pilkille. Ai että, huomenna on jouluaatto ja saadaan syödä kaikkia ihania kalaherkkuja. Mun ihan lemppari jouluherkkua on mäti ja iskän kalastama ja kraavaama Tenonlohi. Tulee ihan nälkä kun edes kuvittelee. Meillä on jo täällä kotona joulukuusi koristeltu ja Joulua ootellaan jo kovasti! Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua teille kaikille lukijoille ja tietysti kireitä siimoja tulevalle kalavuodelle! T: Eerika


Isänpäivänä haukea

Veikan hauki

 Moiks!

 Isänpäivän kunniaks tuli hyvä sauma lähteä iskän ja pikkuveikan kanssa haukikalaan ja sen jälkeen kääntämään vene talviteloille.

Meiltä kotoa on vain kahdenkymmenen minuutin matka Vesilahden Pyhäjärvelle jossa meillä on siis mökki. Lähdimme kotoa ajelemaan ja rantaan päästyämme huomasin heti, että ilma on viilentynyt aika paljon viime kerrasta, joten onneks kaikilla oli asianmukaiset lämpöiset vaatteet. Lähdimme rannasta ja iskä yritti käynnistää moottoria, joka oli jo aika kylmissään. No kyllä se siitä ”muutaman” yrityksen jälkeen käynnistyi.

 Yritimme narrata haukia erilaisilla uistimilla. Käytössä oli real eel, heittoperho, jerkkejä ja lusikoita. Muutaman tärpin jälkeen pikkuveikkaa onnisti kunnon tärpillä. Kyllä huomasi pikkuvekan ilmeestä, että iso hauki on tulossa. On tosi mielenkiintoista seurata sivusta hauen liikkeitä ja aikeita. Kun hauki saatiin vihdoin ylös tais jo kalamiehen hauiskin olla vähän hapoilla. Veli sai komean  kokoisen hauen minnow spoonilla. Minnari oli syvällä hauen kurkussa, tais olla hauki nälkäinen.

Samainen kohta todettiin hyväksi paikaksi hetkeä  myöhemmin, kun iskä sai myös hauen, kaislikon kupeesta. Nyt oli kyseessä vähän pienenpi hauki, joka saatiin ylös vähemmällä taistelulla. Pikkuhauki otti kiinni punaruskeaan jerkkiin. Hetkenpäästä, kun sormia alkoi paleltamaan huomasimme, että aika oli kulunut nopeasti, joten päätimme lähteä kotiin.

Pikkuhauki

Iskä käynnisti moottorin ja kerkesimme ajamaan noin kymmenen metriä kunnes bensa loppui. Hauskinta siinä oli se, että iskä oli kysynyt meiltä rannassa kun olimme vasta lähdössä kalaan, että otetaanko riski ja mennään näillä bensoilla vai käydäänkö mökiltä hakemassa lisää? No minä ja pikkuveikka molemmat olimme sanoneet, että otetaan riski, me soudetaan takasin jos tarvii.

Soutumatka

Kaikkea sitä lupautuu tekemään, kun on kova hinku kalaan, mutta loppujen lopuksi voitte vaan arvata kuka siellä oikeasti sousi sen koko kolme kilometriä, no iskä. Soutumatkan alkupäässä äiti soitteli kotoa, että kai olette jo kohta kotona, kun ruoka on kohta valmista. No ei siinä auttanut muuta sanoa, kun ”menee vielä vähintään tunti, koska bensa loppui”.

Kun vihdoin ja viimein saavuttiin rantaan, veneen kääntö, moottorin irrotukset, autoon pakkaamiset sun muut meni kyllä niin suit sait sukkelaan, että ei meenaa itsekkään uskoa.

Oli kyllä aikamoinen reissu. Kaikkea sitä oppii ja kokee.

Nyt kuumeisesti pohdin, että koskahan sitä taas kerkee kalaan, kun koeviikkokin on alkamaisillaan. No, eiköhän sitä jotain kivaa keksi, kun pahin kiire hellittää. See you!

Kommentit


Haukia haukia…

Hellou! Tänään huippu hienon syyspäivän ratoksi meitsi päätti lähtee iskän mukaan kalastamaan ”tappajahaukia”.

KAlaanlähössä600

Aluksi kävimme mökiltä hakemassa matkaan muutaman vavan ja uistimen. Sitten lähettiin kohti kaislikoita. Iskä vähän epäili, että mahtaako tulla näin tyynellä ja aurinkoisella kelillä haukia, mutta epäilyt osoittautui vääriksi ja tunsin, kun joku kävi nykäisemässä, mutta irtosi. Kelasin uistinta veneen viereen ja näin, kuinka komea hauki seurasi uistintani ja lopulta otti kiinni. En voi lakata hehkuttamasta sitä, kuinka hienoo on nähdä kun se hauki hyökkää siihen uistimeen. Kyllä oli kalatyttö innoissaan.

Eepihauki600

Ensimmäisen kalan jälkeen alkoi heittäminenkin sujua. Oli niin ihanan lämmin ja aurinkoinen sää heitellä. Sitten sain toisen kalan aivan samanlailla, kun edellisen. Ja tietty kun tämmönen linssilude oon niin halusin kuvan senkin kanssa. Onnistuin kalaa ”syliin” ottaessa laittamaan sormet hauen kitusiin. Nooh, tekevälle sattuu. Sen jälkeen näytin nyrkkeilijältä, kun oli rystyset verillä.

haukiahauki600

Kaiken kaikkiaan sain kolme haukea. Iskä sai yhden hauen aika erikoisesti. Saatte kohta pohtia, että miten voi olla kala kiinni vaikka koukku on irti kalasta. Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tää syyspäivä. Palaillaan!
hauki2600

 

Kommentit


Kalalla viimeinkin

Heips!

Tänään koulusta tullessani vastaan tuli tyytyväinen lomailija kalastamasta. Pikkuveikka oli saanut vajaa kilosen hauen Vesilahdesta, kaislikon kupeesta, minnow spoon uistimella. Kyllä nyt on pikkubroidi tyytyväinen. Tykkään kokata joten ajattelin huomenna kokeilla tehdä tomaattista pestohaukea. Malttaakohan kalastaja vaan odottaa huomiseen saakka. Kovin näyttää nälkäiseltä..

emppu600

Nyt mullakin alkoi loma ja katsotaan mitä kaikkea kivaa kalastusta lomalle keksiikään! Nyt syksyllä on onneksi vielä hyvät kalastussäät. Nyt, kireitä siimoja syysloman merkeissä ja i’ll be back!

Kommentit


Kalakesäni

Heippa kaikille! Ajattelin näin syksyn ekana postauksenani kertoa teille vähä meitsin kalakesästä. Virallisesti kalakesäni alkoi kesälomamatkan jälkeen kuvamaalla inserttiä tv-ohjelma Kalastusmestariin. Tai no, kuvauksien aikana oli niin kylmä että voiko sitä kesäksi kutsuakkaan. Saaliiksi saimme vain muutaman ahvenen, mutta oli huippu kivaa ja jännittävää seurata miten ihan oikeeta tv-ohjelmaa kuvattiin.

kalastusmestar600

Seuraava pidempi kalareissu olikin Tenolle. Olin siellä ensimmäistä kertaa. Olen perhokalastanut ennenkin Norjassa sekä leireillä, mutta silti se vaati paljon harjoitusta. Loppua kohden kalastus alkoi sujua jo ihan hyvin.

teno600

Tenolla oli ihan super hienot kalastuspaikat. Saimme myös nähdä Pertti Laakkosen todella komean 22,9 kg jättilohen. Lohi oli uskomattoman iso. Se oli myös Alakönkään ennätyslohi.

Maisemat olivat upeat, sää hieno, mutta kalani jäi uiskentelemaan vielä Tenojokeen. Ensi vuonna taas kova yritys. Alla muutama maisema kuva sekä tietty kalastus selfie.

tenokollaasi600

Reissun jälkeen kalakesäni jatkui mökkikalastuksella Vesilahdessa. Mökillä eniten käymme uistelemassa. Uistelussa kivointa on, kun saa jännittää, koska kalaa tulee. Samalla saa nauttia maisemista sekä useimmiten auringosta. Olen käynyt iskän kanssa pienestä pitäen kalassa mökillä.  Siellä käymme myös heittelemässä ahventa, pilkkimässä kuhaa sekä tietenkin mato-ongella. Loppukesän mielenkiintoista ja jännittävää puuhaa on ravustus. Tänä vuonna rapuja tuli hyvin. Mertojen kokeminen on jännittävää ja joskus sieltä saattaa tulla mukana muutakin kun rapuja, kuten esimerkiksi mateita. Kalakesäni meni nopeasti ja nyt mennään jo kovaa vauhtia talvea kohti! Kalaterkuin Eerika

Kommentit