Kevätjäillä

Heippa!

Täälä Etelä-Suomessa pilkkikausi alkaa olla jo ohitse ja kevättä odotellaan jo innoissaan. Pohjoisissa pilkkikausi on vasta aluillaan. Palataanpa vielä meidän Pääsiäisen pilkkireissuun.

 

kevätpilkki

Meillä on siis mökki tuossa Vesilahdessa ja käytiin Pääsiäisenä sielä loimuttamassa lohta ja hieman pilkkimässä. Pilkkiminen on kyllä kivaa, koska siinä pääsee tuntemaan kaikki tärpt niin hyvin. Mukana menossa oli minä ja muutama muu jonka bongaatte kuvista (paitsi iskän joka toimi kuvaajana, kun me poseerattiin). Tuolle Pääsiäissunnuntaille sattui aivan mielettömän aurinkoinen päivä, joten lämmin oli paikoissa, joissa ei tuullut. Välillä tuntui että lähtee lentoon, kun tuuli niin kovaa. Alla olevasta kuvasta näette millaista meillä oikeasti oli.

tilannekuva

Minä tietenkin poseeraamassa (taas), pikkuveli säätää jotain ihan omaansa ja äiti nauttii auringosta. Kaikenkaikkiaan reissu oli mukava, vaikka saalista pilkkimällä ei saatukkaan. Ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa niin alla vielä kuvia. Oikein ihanaa tulevaa viikkoa ja malttakaahan odottaa, että jäät sulavat. P.s. Tän kuun loppuun asti on aikaa käydä Fisuun-Facebook sivuilla äänestämässä suosikki Lotto-lippaa. Käykäähän ihmeessä äänestämässä! Linkki: https://www.facebook.com/fisuun/photos/?tab=album&album_id=1176653599021119

-Eerika

mummu

Mummukin pääsi pitkästä aikaa pilkkimään.

maisema

 

lohi

 

maisema1

Kommentit