Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry
SVK Jäsenille

Raportti kesän teemakilpailujen palkintokalareissusta

Fisuun-sivuilla oli menneen kesän aikana käynnissä riimittelykisa sekä kolme äänestyskilpailua. Pääpalkintona oli paikkoja kalareissulle yhdessä Spektin ja Uniikin kanssa. Reissuun pääsi mukaan kolme rap-artistien mielestä parasta riimittelijää sekä kolme onnekasta äänestyskisaan osallistunutta. Katso parhaat riimit ja äänestyskilpailujen tulokset tästä.

Palkintokalareissulle paikan voittivat:

Anni Mattila, Aura
Sini Muurikainen, Kyröskoski
Mikko Manninen, Hankasalmi
Janina Kivi, Nurmijärvi
Laura Aavikko, Vantaa
August Merinen, Kotka

Kalapäiväksi valikoitui  12.10. sunnuntai ja paikaksi Loviisan merialue. Kalastuksesta vastasivat Suomen kärkikaartiin kuuluvat kalastusoppaat Mika ”Haukikoira” Vornanen ja Timo Salmia, joiden veneisiin koko porukka mahtui komeasti! Alhaisesta merivedenkorkeudesta johtuen oppaat olivat valinneet päivän kalastusmenetelmäksi ahventen ja haukien jigikalastuksen. Ennen starttia sai jokainen mukana ollut lyhyesti esittäytyä ja kertoa päivän odotuksistaan. Innokkaimmat kerkesivät myös jo kaverikuvaan räppäreiden kanssa. :)

Palkintoreissun voittaneet nuoret esittäytyvät
Uniikki ja Haukikoira
Spekti ja Haukikoira
Kalaoppaiden hulppeat veneet 1

Vaikka kalapäivälle sattui vuodenaikaan nähden lämmin ja tuuleton keli, sai varsinkin vesille pukeutua kuin pakkaspäivään. Onneksi aamulla piinannut sankka sumu oli hälvennyt, joten venesiirtymän aikana oli hyvä mahdollisuus ihastella syksyisen saaristonmaisemia ja bongata merikotkia.

Viimaa vasten vesille 1
Viimaa vasten vesille 2

Reissuun päässeillä nuorilla oli vaihtelevasti kokemusta heittokalastuksesta. Oppaiden avustamana jigien viskominen alkoi kuitenkin sujua kaikilta nopeasti. Eikä aikaakaan, kun ensimmät tärpit ja kalatkin jo saatiin. Uniikin veneessä iloittiin hauista, Spektin veneessä puolestaan näteistä ahvenista.

Mikko sai reissun ensimmäisen ahvenen
Spektikin pääsi pian saamamiesten kerhoon
Sini näytti Spektille ahvenen mallia
Janinan hieno hauki
(Kuva: Timo Salmia)

Ahvenkarkelot muuttuivat hetkellisesti melkoisiksi bileiksi, kun useassa vavassa oli samaan aikaan hienoja kaloja kiinni. Pian Uniikin ääni kantautui pienen matkan päästä, kun kesken haukien jallittamisen oli heillekin osunut pari ahventa jigeihin. Ja mitä kaloja! Uniikki sai komean uuden ennätysahvensa, tasan 40 cm! Janina Kivi nokitti kuitenkin saamalla vielä vähän suuremman, peräti 41 senttisen. WOW!! Kuvien jälkeen nämä komeat ja harvinaiset raitapaidat vapautettiin jatkamaan eloaan.

Anni, Mikko ja Haukikoira sekä komeat ahvenet

Uniikin enkka-ahven ja Augustin lähes samankokoinen.
(Kuva: Timo Salmia)

Janina Kivi sai mahtavan 41 cm ahvenen!
(Kuva: Timo Salmia)

Kalantulon rauhoittuessa oli vuorossa ruokatauko läheisessä saaressa. Oppaat virittelivät nuotiopaikalle tulet, jossa keiteltiin kunnon pannukahvit ja grillattiin makkaraa. Pöytä oli muutenkin notkollaan reissueväitä, joita syödessä oli hyvä hetki höpötellä koko porukan kesken. Ryhmäposeerausten jälkeen olikin jo aika palata takaisin kalavesille.

Kalastusopas Timo Salmia kiehauttamassa pannukahvia

Makkarat tulilla
Ruokarupattelut
Tauko on tauonnut ja kalat odottavat

Tauon aikana olivat kalat laittaneet suunsa kiinni. Oli hämmentävää todeta, kuinka lyhyessä ajassa voi syönti muuttua. Molempiin veneisiin onnistuttiin kuitenkin saamaan vielä muutamia kaloja, kunnes oli aika palata lähtörantaan. Siellä Haukikoira näytti nuorille kalanperkuuta fileoimalla päivän aikana saatuja 250-500 grammaisia ahvenia kotiin viemisiksi.

Fiilistellen fisussa
Haukikoira kesytti näytöstyyliin ahvenen
Haukikoiran kyydissä

Räppärit olivat tuoneet mukanaan fanipaitoja ja cd-singelejä, joihin he heittivät nuorille muistoksi nimmarinsa. Myöskin erinäistä kalastusaiheista tavaraa saivat osallistujat palkinnoksi itselleen. Viimeisten yhteiskuvien jälkeen olikin jo kääntyä kotimatkalle.

Fisuunjengi2
(Kuva: Timo Salmia)

Suuret kiitokset mahtavasta päivästä Annille, Sinille, Mikolle, Janinalle, Augustille, Lauralle, Spektille, Uniikille, Haukikoiralle ja Timolle!!

 

Terveisin,

Reissun järjestäjä ja osallistuneiden nuorten varaäidiksikin tituleerattu, Olli Saari (SVK)

Ps. Palkintokalareissu, teemakisat ja fisuun.fi-sivusto kuuluvat kaikki Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) Kaverin Kanssa Kalaan -hankkeeseen.

Kommentit