[vc_row][vc_column][vc_column_text]
Heippa taas pitkästä aikaa!
Viime perjantaina, kun tulin koulusta kotiin, päätin koeviikon kevennykseks askarrella iskän kanssa värikoukkuja. En ole ikinä ennen itse tehnyt, joten oli kiva kokeilla jotain uutta. Värikoukkujen tekemiseen tarvittavat välineet ovat todella simppelit. Niiden tekemiseen ei tarvitse, kuin coctailtikkuja, liimaa, värijauheita, koukkuja ja tetysti paperia. Tarkempia ohjeita värikoukkujen tekemiseen löytyy fisuun.fi/askartelu -> askarteluopas. Värikoukkuja tehdessämme iskä antoi tarkkoja ohjeita miten värejä sekoitetaan ja miten mikäkin kohta pitää värjätä. Aluksi vähän käsi vapisi, mutta kyllä se siitä meni kun pääsi vauhtiin. Värikoukkujen tekeminen on hauskaa ja tarkkaa hommaa. Voin taata, että se on kivaa jos tykkää pienestä näperryksestä. Itse tykkään todella paljon kaikesta näperryksestä. Osittain niiden tekeminen muistutti perhojen sidontaa, koska molempia tehdään aina yksi vaihe kerrallaan. Yritin parhaani mukaan seurata ja tehdä, mutta niin se vaan on, että harjoitus tekee mestarin. Nyt jo kovasti odotan, että pääsisin niitä pikaisesti testaamaan. Josko tulevana viikonloppuna pääsisi;) Alla kuva meidän tekemistä värikoukuista, mun tekemät on nuo missä on putki päässä.
Hauskaa loppuviikkoa ja kireitä siimoja viikonlopuksi kaikkille innokkaille kalatytöille ja pojille! Kuulemiin.
-E
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][fbcomments Width=”400″ num=”5″][/vc_column][/vc_row]