[vc_row][vc_column][vc_column_text]Heipsan!
Kerroin teille jo aikaisemmin, että rakastan uistelua. Mieleni ei siitä ole yhtään mitenkään muuttunut. Se vaan on niin ihanan leppoisaa. Joskus sitä kalaa ei meenaa tulla millään, mutta taas joskus sitä tulee niin paljon, että meenaa mennä laskuissa sekaisin.
Käytiin äitin ja iskän kanssa yks ilta uistelemassa. Sillon oli ihana auringonlasku ja muutenkin suhteellisen lämmintä. Tällä samaisella reissulla, voin myöntää menneeni kalojen määrässä sekaisin. Meillä oli kuusi vapaa vetämässä.Kalojen suosikki oli takila-vapa, jossa oli Janken vaappu. Liiottelematta siinä oli melkeinpä koko ajan kuha kiinni. Oli kivaa, kun sitä kalaa tuli. Tylsistymään ei kerennyt ollenkaan.
Väsyttelin muutaman kuhan, ja siinä muistiini virkistyi miten kuha käyttäytyy, kun sitä väsytellään. 
Kuha on yleensä väsytellessä aika rauhallinen ja kulkee pohjia pitkin niin paljon, kun mahdollista.
Oon oppinut itse tunnistaan väsytellessä, että onko kyseessä iso vai pieni kuha.
Reissulta mukaan otimme muutaman kuhan ruoaksi, jotka on muuten ihan sairaaan hyviä paistettuna ja tietenkin uusien perunoiden ja kermaviilikastikkeen kera. 😉 Loput päästimme takaisin uiskentelemaan.
Pääsin kelaamaan yhtä vähän isompaa kalaa, jota luulin kuhaksi. Mietskelinkin, että aika paljon pistää kuhaksi vastaan. Äitiä ja iskää nauratti vieressä, kun olin niin tohkeissani ”kuhasta”, joka osoittautuikin myöhemmin haueksi. Ei oo ensimmäinen kerta, kun mua on huijattu, vai mitä äippä ja iskä? 😉
Nyt, jos ette oo vielä tänä kesänä käynyt, niin suosittelen kaikille lämpimästi uistelemaan lähtemistä.
p.s. Muistakaa osallistua Fisuun sivujen kesäiseen kalaselfie kuvakilpailuun! 🙂 
-Eerika
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][fbcomments Width=”400″ num=”5″][/vc_column][/vc_row]