[vc_row][vc_column][vc_column_text]
Moiks!
Isänpäivän kunniaks tuli hyvä sauma lähteä iskän ja pikkuveikan kanssa haukikalaan ja sen jälkeen kääntämään vene talviteloille.
Meiltä kotoa on vain kahdenkymmenen minuutin matka Vesilahden Pyhäjärvelle jossa meillä on siis mökki. Lähdimme kotoa ajelemaan ja rantaan päästyämme huomasin heti, että ilma on viilentynyt aika paljon viime kerrasta, joten onneks kaikilla oli asianmukaiset lämpöiset vaatteet. Lähdimme rannasta ja iskä yritti käynnistää moottoria, joka oli jo aika kylmissään. No kyllä se siitä ”muutaman” yrityksen jälkeen käynnistyi.
Yritimme narrata haukia erilaisilla uistimilla. Käytössä oli real eel, heittoperho, jerkkejä ja lusikoita. Muutaman tärpin jälkeen pikkuveikkaa onnisti kunnon tärpillä. Kyllä huomasi pikkuvekan ilmeestä, että iso hauki on tulossa. On tosi mielenkiintoista seurata sivusta hauen liikkeitä ja aikeita. Kun hauki saatiin vihdoin ylös tais jo kalamiehen hauiskin olla vähän hapoilla. Veli sai komean kokoisen hauen minnow spoonilla. Minnari oli syvällä hauen kurkussa, tais olla hauki nälkäinen.
Samainen kohta todettiin hyväksi paikaksi hetkeä myöhemmin, kun iskä sai myös hauen, kaislikon kupeesta. Nyt oli kyseessä vähän pienenpi hauki, joka saatiin ylös vähemmällä taistelulla. Pikkuhauki otti kiinni punaruskeaan jerkkiin. Hetkenpäästä, kun sormia alkoi paleltamaan huomasimme, että aika oli kulunut nopeasti, joten päätimme lähteä kotiin.
[/vc_column_text][vc_column_text]
Iskä käynnisti moottorin ja kerkesimme ajamaan noin kymmenen metriä kunnes bensa loppui. Hauskinta siinä oli se, että iskä oli kysynyt meiltä rannassa kun olimme vasta lähdössä kalaan, että otetaanko riski ja mennään näillä bensoilla vai käydäänkö mökiltä hakemassa lisää? No minä ja pikkuveikka molemmat olimme sanoneet, että otetaan riski, me soudetaan takasin jos tarvii.
[/vc_column_text][vc_column_text]
Kaikkea sitä lupautuu tekemään, kun on kova hinku kalaan, mutta loppujen lopuksi voitte vaan arvata kuka siellä oikeasti sousi sen koko kolme kilometriä, no iskä. Soutumatkan alkupäässä äiti soitteli kotoa, että kai olette jo kohta kotona, kun ruoka on kohta valmista. No ei siinä auttanut muuta sanoa, kun ”menee vielä vähintään tunti, koska bensa loppui”.
Kun vihdoin ja viimein saavuttiin rantaan, veneen kääntö, moottorin irrotukset, autoon pakkaamiset sun muut meni kyllä niin suit sait sukkelaan, että ei meenaa itsekkään uskoa.
Oli kyllä aikamoinen reissu. Kaikkea sitä oppii ja kokee.
Nyt kuumeisesti pohdin, että koskahan sitä taas kerkee kalaan, kun koeviikkokin on alkamaisillaan. No, eiköhän sitä jotain kivaa keksi, kun pahin kiire hellittää. See you!
[/vc_column_text][fbcomments Width=”400″ num=”5″][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][/vc_row]