[vc_row][vc_column][vc_column_text]Ihanaa tiistaita teille!

Kesä alkaa jo todella nopeaa vauhtia lähestyä. Siispä ajattelin kertoa teille vähän mun kevään  ja kesän  kalasuunnitelmia.
Meidän muu perhe avasi jo mökkikautensa muutama viikko sitten. Minulta jäi reissu väliin viikonloppumenojen takia. Onneksi meillä on vain 20min ajomatka mökille, niin sinne voi kesäisin päräyttää vaikka skootterilla. Ajattelin, että tällä tai ensi viikolla voisin avata mökkikauteni, jos säät sen sallivat. Kesän suurimmat kalasuunnitelmat sijoittuvat siispä mökille. Mökillä aion tänä kesänä ainakin uistella, pilkkiä, heitellä lippaa  ja jigata. Lippaa käyn heittelemässä kivikoiden tai karikoiden vierestä. Sieltä yleensä saaliiksi tulee ahvenia.

En malta odottaa sitä, kun pääsen veneen nokkaan istuskelemaan aurinkoon ja samalla pilkkimään kuhaa. Pakko sanoa, että se on parasta kesällä. Rakastan kuhan pilkkimistä, koska siinä tuntee sen, kun kala käy ihmettelemässä koukkua ja sitten pamauttaa kiinni. Kesäisin pilkin pystypilkillä pohjan läheltä. Parhaat kuhan jigaus ja pilkkipaikat ovat selkäpakkoja.

Minulla on viimeaikoina jäänyt muutamat kalastusleirit välistä, joten haaveeni olisi taas tänä kesänä mennä jollekkin kalastusleirille. Leireillä on aina huippuhauskaa, koska sielä on koko ajan tekemistä ja tietenkin hauskoja kavereita. Paras kalastusleiri missä olen ollut, oli perhokalastusleiri Pomarkussa, koska sielä opin niin paljon uutta ja silloin kyseinen kalastusmuoto oli vielä vierasta minulle. Leirillä sidoimme perhoja ja kävimme kalassa. Yhdet aurinkolasit onnistuin kalastamisen lumoissa pudotaa jokeen. Se harmitti vietävästi.

Perheelläni on monesti ollut loppukesästä tapana lähteä matkailuautolla Norjaan. Siellä olemme olleet Gaula ja Driva joella kalassa. Toivoisin, että tänä kesänä taas lähtisimme sinne, koska sielä on upeat kalapaikat ja leirintäalueet ovat viihtyisiä. Norjassa olen ensimmäisen kerran perhokalastanut niin pienenä, että en edes muista. Muutama vuosi sitten , kun harjoittelin sielä perhokalastusta, muistan kun koukku pamahti suoraan kahluuhousujeni takapuoleen. Se on jäänyt elävästi mieleen. Isompia kaloja en ole Norjasta saanut, mutta elämäni pienimmän lohismoltin olen sieltä saanut, tosin se tuli uistimella.

Tosiaan niinkuin jo mainitsinkin, kalakesäni vietän pääasiallisesti mökillä kalastellen. Haluaisin tosi mielelläni kuulla teidänkin kesän kalasuunnitelmista. Jos haluatte niin voitte pistää, vaikka kommenttina alle teidän suunnitelmista. Jos ensi viikolla pääsen avaamaan mökkikauteni, niin sieltä todennäköisesti tulossa uutta kalareissupostausta.

Siispä, see you soon!      SAMSUNG DIGITAL CAMERA

-Eerika

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][fbcomments Width=”400″ num=”5″][/vc_column][/vc_row]