FISUUN VAELLUS 4.-5.9.2021

 

Onnistunut nuorten vaellusleiri Kustavissa
– myös kalaa tuli kiitettävästi

Suomen nuori: miltä tuntuisi vaeltaa? Patikoida erämaassa ja hankkia särpimensä vapavälinein siinä sivussa. Millaista olisi päästä kulkemaan omia polkujaan ja koskettamaan lähes neitseellistä erämaata?

Halusimme tarjota nuorille mahdollisuuden kokeilla. Pienenä, kevyenä annoksena alkuun ja kenties täysimittaisena Lapin vaelluksena tulevina kesinä.

Uusi leirikonsepti pääsi näkemään päivänvalon Kustavissa 4.-5. syyskuuta, jolloin neljä urheaa nuorta ja heistä yhden vanhemmat tarttuivat erämaan kutsuun kokonaiseksi viikonlopuksi. Viiden tähden hotelleina toimivat teltat ja jopa riippumatto.

      

Vaellusopetukset heti alkuun

Kokenut vaeltaja, kalastusohjaaja Mauri Suojanen oli saapunut leirille kaukaa Loviisasta saakka. Hän otti veneillä saareen kiikutetut vaeltajat haltuunsa rannassa ja selvitti alkuun leiriläisten kokemuspohjan. Kaikilta löytyi vähintään jonkin verran vaelluskokemusta ja leiriytymisestä vielä enemmän. Luontoleiriytyjänä täysin ummikkoja emme olleet siis onnistuneet houkuttelemaan reissuun ollenkaan. Pitäisikö keksiä jotain vielä kesympää alkajaisiksi?

Ennen patikalle käymistä tarkistettiin pakkaukset: ovatko rinkkojen kantohihnat ja lannevyöt oikeissa säädöissä, etteivät ne paina eikä hierrä. Sitten karttojen kimppuun. Netin karttapalveluilla ei mentäisi vaan perinteisin paperikartoin, joita Mauri oli laminoinut taipaleelle joka iikalle.

Matka ei tässä erämaaelämän kesytetyssä versiossa olisi hirmu pitkä, mutta maasto poluton, soinen, metsäinen sekä kallioinen, joten reitti olisi syytä linjata järkevästi ja demokraattisesti. Nuorimmilla vaeltajilla oli koko elämässään kokemusta vain yhdentoista vuoden verran ja kantamuksinaan varsin tuhdit rinkat, vaikka taakka oli ennakko-ohjeistuksin karsittu minimiin.

Marssilla tarkisteltiin sijaintia ja valittuja linjoja. Pyrittiin ennakoimaan, ettei reitti johda suolle tai muille turhan tylyille kääntöpisteille. Askeleitaan olisi syytä myös seurata tarkkaan: syksyinen metsä voi olla vaarallisen liukas kivien pinnoilta ja puiden juurilta. Myös askeleen korkeutta olisi syytä paikoin korostaa. Vaikka rinkka tuntuisi painavan, on kätevämpää pysyä pystyssä, sillä kompastumisen jälkeen rinkka vasta painaa.

Reittisuunnittelu on tärkeää

Reittisuunnittelussa käytiin läpi myös, kuinka kannattaa miettiä suhtautumistaan mäkiin. Onko järkevää mennä suorinta tietä yli vai kiertää säästellen energiaa. Ja sitten kun jaksaminen alkaa hiipua, on hyvä olla vaikkapa suklaata käden ulottuvilla energian antajana. Samoin kuin tietysti vettä, jota maastossa kulkiessa kuluu runsaasti.

Energian säilyttäminen on vaelluksella avainasioita ja reitillä havainnollistettiin myös, kuinka raskaaksi käy, jos askeleensa asettelee vaikeimman kautta, kuten kampeillen puun runkojen tai korkeiden kivien yli jatkuvalla syötöllä. Gasellimaisinkin temperamentti tapaa hyytyä vaelluksilla ennemmin tai myöhemmin. Opittiin, kuinka paljon raskaampaa vaeltaminen on poluttomassa maastossa ja kuinka harva jaksaa sellaisessa puoliakaan niistä päiväetapeista mitä polkuisessa maastossa.

Leiripaikka oli keskellä kalapaikkoja

Kalastus alkoi heti kun leiri oli pystyssä ja kuvut ravittu pikaisin hodarilounain. Leiri sijaitsi suurehkolla lahtialueella, joka päättyi molemmista päistään salmiin. Osoittautui, että yhtään merta edemmäs ei kannattanut mennä, sillä leiripaikka oli puolivahingossa aseteltu keskelle kalapaikkoja!

Kalastusta edistämään oli värvätty liuta kippareita veneineen: Palatsi Fishing Teamin osaavat vetäjät Lassi ja Markus sekä paikalliset vedet kuin omat taskunsa tunteva Timo läheiseltä mökiltään. Muikean kokoisia ahvenia saatiinkin kivasti sekä lauantain päivällisvartaisiin että kotiin viemisiksi sunnuntaina.

Parhaiten kala napsi pienehköjä jigejä “häntyrissä”. (Onkohan viritykselle jokin oikea nimi: kiinteä fluorocarbon-tapsi päärynäpainon perässä ja tapsissa painoton koukku ja jigi?). Kuhia oli toivottu salmeen leiriajankohdaksi, mutta niitä ei oikein löytynyt, mitallisia varsinkaan.

Leirielämä oli syömistä ja nukkumista

Leirielämä oli yhtä syömistä ja nukkumista. Muuta ei oikein ehditty, kun leirinuotiotakaan ei voinut avaraan luontoon laittaa. Seurustelu jäi näin yksinomaan ateriakattausten ääreen. Grillin ritilälle päätyi lauantain päivällisiksi iso kasa ahvenfileitä vartaassa proteiineiksi, ja hiilareiksi nuudeleita Lämmin Kuppi-mausteliemessä vaeltajan tapaan. Kun vatsat olivat piukeina, takit olivat niin tyhjät, että yöpuu kutsui. Mitä nyt nuorisoteltoissa pulina jonkin aikaa jatkui.

Yön ja aamun äänimaisema on telttamajoituksessa jotain muuta kuin hotellissa tai mökin seinien sisällä. Telttalaaksossa kävi yön pimeydessä karjumassa kauris ja aamulla sai herätä kosmisen kuuloisiin ääniaaltoihin, joista vastasi leirirannan rasvatyynessä aamussa pyörivä laulujoutsen.

Unenpöpperössä tuntui aivan kuin olisi heräillyt kapteeni Nemon saarelta. Eikä kylmyyttäkään kukaan valitellut, vaikka Lounais-Suomessa skrapattiin monin paikoin sunnuntaiaamuna autoista ikkunoita!

Palaute oli kannustavaa

Palaute leiriläisiltä oli kannustavaa. Leiriohjelma koettiin tasapainoiseksi ja vaelluksen pituus sopivaksi, tai että olisi se voinut olla vaativampikin. Leiripaikasta pidettiin yksimielisesti, eikä varmaan vähiten, koska kalaa tuli kiitettävästi. Sitä siis kiiteltiin erikseen.

Mutta myös: “kaunis luonto ja hyvät sienimetsät”. Ja kyllä, syksyinen saaristo tarjoili parastaan ja erityisesti sunnuntain aamu valkeni tyynen, aurinkoisen meren äärellä niin kauniina kuin kustavilainen saaristo vain voi olla.

Leiriruoka sai hyvät tähdet myös (ja olihan se aika micheliniä!), samoin ystävällinen henkilökunta ja sopivaksi koettu ennakko-ohjeistus. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen, toivotaan että saadaan lisää osallistujia mukaan!

 

Teksti: Mikael Jaakkola
Kuvat: Mauri Suojanen