Jennin kisaviikonloppu huipentui mestaruuteen 2017

[vc_row][vc_column][vc_column_text]”SM-toimintakisa on loistava kokemus”

Kerron teille elokuisesta viikonlopusta, jona olin mukana voittamassa Suomen mestaruutta. Tiedän toki, etteivät kalastukseen liittyvät Suomen mestaruudet ole kovin arvostettuja yhteiskunnassamme. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska kyseinen kilpailu on minulle itselleni tärkeä, eikä kukaan voi viedä sitä minulta pois.

toimintakisan voittajat

Nuorten SM-toimintakilpailussa kolmen hengen joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan kuudessa eri osakilpailussa. Joukkueissa saa olla yksi yli 15-vuotias kilpailija, mutta vähintään kahden tulee olla alle 15-vuotiaita tai kilpailuvuonna 15 täyttäviä. Lisäksi joukkueeseen kuuluu joukkueen johtaja, jonka tulee olla yli 18-vuotias.

Vähiten pisteitä kerännyt voittaa

Osakilpailujen tulokset muutetaan sijoituspisteiksi niin, että voittajille niitä kertyy vähiten ja viimeisille eniten. Lopuksi kaikkien osakilpailujen sijoituspisteet lasketaan yhteen ja vähiten sijoituspisteitä kerännyt joukkue voittaa Suomen mestaruuden.

Osakilpailuja ovat tietokilpailu, taitoviesti, onkiviesti, kalantunnistus, tarkkuusheitto sekä järjestäjän suunnittelema yllätystehtävä. Kilpailun järjestää edellisenä vuonna voittanut piiri eli tällä kertaa Kaakkois-Suomen piiri.

Uutta väkeä Upilassa

Tänä vuonna nuorten SM-toimintakilpailu järjestettiin Upilan leirikeskuksessa Hollolassa. Kilpailemaan saapui yhdeksän joukkuetta eri puolilta Suomea.

Mukana oli niin vanhoja konkareita kuin ensikertalaisiakin, mutta heti aluksi selvisi, että kilpailu oli tullut siirtymävaiheeseen. Suurin osa vanhoista joukkueista oli jäänyt pois ja tehnyt tilaa nuoremmille innokkaille kilpailijoille.

Samalla suurin osa aiemmista kisavuosista tutuista kasvoista oli kadonnut. Ehkäpä juuri tästä syystä tunsin tietynlaista haikeutta koko kilpailun ajan.

Erilainen perjantai-ilta

Saavuin paikalle perinteisesti perjantaina, vaikka itse kilpailu alkoikin vasta lauantaina. Perjantai-ilta on yleensä vietetty kavereiden kanssa hengaillen ja jutellen tai seuraavana päivänä alkavaa kilpailua varten harjoitellen.
Tämä vuosi oli kuitenkin erilainen. Olin yksin. Niinpä päätin keskittyä läksyjen tekemiseen siirtääkseni ajatukseni pois edellisten vuosien muistoista.

En kuitenkaan voinut vastustaa tarvetta kerrata kalastustietoutta vielä ensimmäisenä lajina odottavaa tietokilpailua varten. Nopean kertauksen jälkeen oli aika mennä nukkumaan ja odottaa aamua.

Yhdessä tiesimmekin paljon

Vielä lauantaina aamupäivällä kävin läpi kalojen alamittoja ja kalastuslakia lupien ostamiseen liittyen. Vasta kello kaksitoista syödyn lounaan jälkeen alkoi ensimmäinen osakilpailu, tietokilpailu.

Ennen kysymysten jakamista ja kilpailun aloittamista joukkueenjohtajat ohjattiin toiseen huoneeseen. Sitten seurasi yhteensä kymmenen kysymystä, jotka koskivat kalastusta, veneilyä tai retkeilyä, ja meidän piti tietää niihin vastaukset. Onneksi kyseessä oli joukkuekilpailu ja me kolme yhdessä tiesimmekin aika paljon.

Päällimmäiseksi muistiini jäi kysymys ainoasta Suomen laissa määritellystä ylämitasta. Se koski taimenta, joka elää purossa tai lammessa, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä. Vastaus kuului, että tällaisen taimenen ylämitta on 45 cm. Sijoituimme jaetulle kolmannelle sijalle tietokilpailussa yhdessä Hämeen kakkosjoukkueen kanssa.

Taitoviestissä oli ongelmia

Seuraavana vain hetken hengähdystauon jälkeen oli vuorossa taitoviesti, jossa yksi joukkueen jäsenistä rakentaa onkilaitteen, toinen käy onkimassa kalan ja kolmas perkaa ongitun kalan haluttuun kuntoon. Minä olin onkija. Vaikka kilpailu oli tuttu ja tiesin, mitä tulisi tehdä, jännitti silti hieman.

Saatuani ongen käteeni juoksin hakemaan syöttejä ja sitten puiden lomaan kilpailualueelle. Puut muodostivatkin ensimmäisen ongelman. Muut kilpailijat olivat jo varanneet avoimet paikat läheltä vaihtoaluetta. En kuitenkaan halunnut tuhlata aikaa siirtymällä kauemmas, joten tyydyin tähän hieman haastavampaan onkipaikkaan.

Heilautin ongen veteen ja edessäni oli seuraava ongelma, sillä koho upposi pohjaan kuin kivi. Muilla tuntui olevan samankaltaisia ongelmia, ainakin huudoista päätellen.

Painotuksen tuoman ongelman vuoksi päätin sittenkin siirtyä avoimempaan paikkaan hieman kauemmas. Eikä mennyt kauaa, kun sain salakan narrattua koukkuuni. Vain kevyesti kiinni ollut kala putosi maahan ja nappasin sen kiinni, ennen kuin se ehti pomppia takaisin veteen.

Sitten juoksin takaisin. Joukkueemme jäsenistä kolmas perkasi kalan ja me voitimme toisen osakilpailun. Silloin oli jo hymy herkässä. Alku oli ainakin vahva meidän osaltamme.

Soutuveneellä kalaan

Taitoviestin jälkeen meitä ohjeistettiin hakemaan pelastusliivit jokaiselle sekä yhdelle virveli ja vieheitä. Myös onkilaitetta sai tuunata ja korjata seuraavia osakilpailuita varten, muun muassa kohot piti vaihtaa toisenlaisiin.

Haettuamme tarvittavat varusteet oli alkamassa järjestäjän eli Kaakkois-Suomen laatima tehtävä. Lähdimme soutuveneillä kalaan. Kilpailuaikaa olisi tunti ja vartti. Yhden meistä piti onkia, yhden pilkkiä ja yhden heittokalastaa virvelillä. Kova tuuli ja kesken kilpailun yllättänyt sadekuuro toivat omat haasteensa.

Ongesta ja pilkistä ei ollut juurikaan hyötyä, sillä tuuli oli liian kova, ja venettä oli pakko koko ajan siirtää. Olimme varsin pitkään täysin ilman tärppejä, kunnes aivan loppumetreillä matkaamme lähti pieni hauki, joka riitti viidennelle sijalle. Saaliin paino ratkaisi kilpailun.

DSC_1605

Kaikki lajit oikein

Viimeinen osakilpailu lauantaina oli kalantunnistus. Jokaisesta väärästä vastauksesta sai miinuspisteen, joten jos ei ollut varma kannatti jättää vastaamatta.

Lajeja oli yhteensä viisitoista ja ne oli aseteltu tuttuun tapaan kertakäyttölautasille muutaman metrin päähän toisistaan. Meidät lähetettiin liikkeelle yksi joukkue kerrallaan ja polulla olevien joukkueiden väliin tuli jättää yksi lautanen. Me aloitimme.

Minun osani oli helppo, toimin kirjurina. Joukkuetoverini olivat nimittäin minua parempia tunnistamaan lautasilla lojuvia kaloja, joten annoin heidän hoitaa homman kotiin. Hyvinhän tämäkin osakilpailu meni, saimme kaikki oikein.

Kalantunnistuksen aikana nurmelle oli aseteltu Ahrenbergin matto ja talon kulmalle oli viety kaksi virveliä ja kaksi perhovapaa nojaamaan. Virveleihin oli solmittu päärynäpainot. Tämä oli harjoituspaikka sunnuntain tarkkuusheittoa eli castingia varten.

Loppuilta oli vapaata. Rannassa lämmitettiin sauna, jossa sai käydä. Jotkut kävivät illan aikana kalassa, osa harjoitteli tarkkuusheittoa ja oli niitäkin, jotka pelasivat vuoroin jalkapalloa ja koripalloa. Mielestäni illat ovatkin kisoissa parasta aikaa, kun saa pitää hauskaa uusien ja vanhojen kavereiden kanssa, mitä ikinä tekeekään.

Tänä vuonna keskityin kuitenkin kilpailuun ja tarkkuusheiton harjoittelemiseen. Olimmehan edelleen kilpailun johdossa, emmekä halunneet hävitä.

Varhaisia heittoharjoituksia

Seuraavana aamuna heräsin herätyskelloni soittoon 6.30. Aamupala alkoi kahdeksalta, mutta olin päättänyt harjoitella aamulla vielä viimeisen kerran tarkkuusheittoa. Kahdeksaan asti heittelin, kunnes oli aika mennä syömään. Sen jälkeen alkoi toiseksi viimeinen osakilpailu, onkiviesti.

Onkiviestissä yksi joukkueen jäsen kalastaa kerrallaan, ja saatuaan kalan tuo sen pussiin vaihtoalueelle, jolloin seuraava lähtee onkimaan. Kalojen yhteispaino ratkaisi tämänkin kilpailun. Joskus on laskettu kalojen lukumäärää tai yhteispituutta, mutta tämä oli se tylsin ja helpoin vaihtoehto.

Vaihtoehtoina oli, joko kalastaa rannalta tai lähteä kalaan veneellä niin, että joukkueenjohtaja soutaa venettä. Me aloitimme rannalta, mutta olemattoman syönnin vuoksi joukkueemme ensimmäinen onkija lähti muutaman minuutin jälkeen kalaan veneellä.

Sieltä löytyi sorvaparvi, jota jahtasi useampi joukkue. Mekin saimme siitä osamme ja juoksimme vuoronperään veneeseen ja veneestä vaihtoalueelle. Kalastajien kesken käytävä yleinen hyvähenkinen kommentointi ja vitsailu leimasivat koko viikonlopun, mutta tuli erityisesti esille, kun joukkueenjohtajat pääsivät osallistumaan kilpailuun.

Stressaava tarkkuusheitto

Onkiviestin jälkeen edessä oli viimeinen laji, kauhulla odotettu tarkkuusheitto. Kaikki joukkueet odottivat riviä ja epämääräistä läjää muistuttavassa rykelmässä omaa vuoroaan. Tilanne oli stressaava niin kuin aina kaikkien katsoessa heittoja, jotka ratkaisevat mestaruuden. Niistä riippui kaikki.

Joukkueiden ensimmäiset kilpailijat heittivät käänteisessä järjestyksessä, jolloin viimeisenä ollut joukkue aloitti. Muiden suorituksia seuratessa oli mukavaa jutella uusien kavereiden kanssa ja huomata, ettei stressannut yksin. Olin itsekin ollut kyseisessä tilanteessa jo monena vuonna aiemminkin.

Heitimme kolmelta eri matkalta yhden harjoitus- ja sitten yhden kilpailuheiton. Yksi joukkueen jäsenistä sai halutessaan heittää perhovavalla, jolla sai tuplapisteet.

Toimintakilpailuun kuuluu, paitsi joukkueiden välinen huulenheitto ja vitsailu, niin myös toimitsijoiden haastaminen esimerkiksi tarkkuusheitossa. Ovathan toimitsijatkin meille vanhoille konkareille tuttuja monen vuoden ajalta. Näinpä kaikki, jotka heittivät paremmin kuin malliksi heittänyt tuomari saivat erikoispalkinnon. Ja paljonhan niitä erikoispalkintoja jaettiinkin.

Tarkkuusheiton jälkeen jännitystä pidettiin yllä siivouksen ajan. Lisäksi pakkailimme ja söimme ennen palkintojen jakoa ja tulosten julkistamista. Uskoin voittoomme vakaasti.

Toimintakilpailu on loistava kokemus

Viimein koitti palkintojenjaon aika. Me voitimme Suomen mestaruuden! Olin onnellinen. Tämä oli kahdeksas vuoteni kilpailijana SM-toimintakilpailussa.

Koskaan aiemmin emme ole pärjänneet kovinkaan hyvin, mutta silti olen aina tullut uudestaan joka vuosi. Yhdeksänvuotiaasta asti olen käynyt kilpailemassa ja aina mukaan on lähtenyt lämpimiä muistoja mitalien ja pokaalin sijaan.

Nämä ovat riittäneet tuomaan minut takaisin yhä uudelleen. Ihmiset vaihtuvat ja tutut kasvot katoavat hiljalleen, mutta kilpailussa käyminen on osa minua. Ehkä siksi siitä on niin vaikea päästää irti. Onneksi vielä ei edes tarvitse.

Nuorten SM-toimintakilpailua arvostetaan aivan liian vähän, sillä se on aivan loistava kokemus! Uudet sekä vanhat ystävät ja kilpailu, joka ei ole koskaan kahta vuotta samanlainen.

Aion kilpailla vielä uudestaan, ja sitä paitsi, ensi vuonna puolustetaan mestaruutta kotikentillä.

Tervetuloa haastamaan!

DSC_1619[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][fbcomments][/vc_column][/vc_row]