Nuorten kalaleiri, Punkaharju Kaidansaari 14.–16.7.2017
Heinäkuun puolivälissä järjestetty nuorten kalaleiri veti taas nuoria paikalle sankoin joukoin. Leiri oli tarkoitettu Punkaharjun kalaveikkojen jäsenille, ja leiriläisiä oli paikalla 18. Veneitä oli myös saatu paikalle runsas kattaus.
Leiri alkoi perjantai-iltana viiden aikaan. Itse saavuin leirille vasta kymmenen aikaan illalla, ja siinä vaiheessa tunnelma oli vielä vauhdikas. Nuoret olivat ehtineet jo aloituspäivänä käydä kalassa ja avanneet leirillä käydyn kalakilpailun pistetilin. Uni ei meinannut saapua telttoihin ja huoneisiin kuin vasta puolen yön jälkeen.
Innolla aamusta alkaen
Lauantaina aamua aloiteltiin hieman pilvisessä tunnelmassa. Herätys oli klo 8, mutta ensimmäiset nuoret olivat jo ennen seitsemää laittelemassa virveleitä pelikuntoon. Aamupalan jälkeen veneitä varusteltiin ja vaatetusta valittiin järvelle. Päivälle oli luvattu sadekuuroja, joten sen mukaan varustauduttiin. Nuoret olivat innokkaina lähdössä liikenteeseen, ja veneet täyttyivät nopeasti. Porukka jakaantui ongelle, jigaamaan, heittokalastamaan ja uistelemaan. Onneksi sää olikin meidän puolella, ja aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta. Tuuli kuitenkin hieman haittaisi jigikalastajia järvellä.
Iltapäivällä palattiin rantaan syömään ja vertaamaan saaliita. Haukia ja ahvenia löytyi lähes jokaiselta venekunnalta. Rannassa ei kauaa ehditty olla, kun piti jo päästä takaisin järvelle. Tuuli hieman tyyntyi joiltain paikoin, mutta parhaat apajat jätettiin huomiseen niiden ollessa vieläkin vaahtopäiden armoilla. Myös iltasyönniltä saatiin haukia ja ahvenia, joita illalla savusteltiin ja syötiin urakalla. Ilta päättyi saunomisiin ja makkaranpaistoon. Tänä iltana uni näytti tulevan jo hieman aikaisemmin.
Hieno päätöspäivä leirille
Kun sunnuntaiaamu valkeni, oli järven pinta aivan peilityyni. Tästäkään aamusta ei intoa puuttunut, ja nuoret olivat jo valmistautumassa kilpailun viimeiseen päivään. Aamupalat vedettiin vauhdilla alas ennen siirtymistä kohti veneitä. Porukkaa vaihdeltiin, ja minullakin oli taas uusi porukka kyydissä lähdössä jigaamaan. Venekunnat lähtivät siirtymään ottipaikoille ja etsimään kaloja. Meidän venekunnan ensimmäiset pari paikkaa olivat hiljaisia, mutta seuraava paikka antoi muutamia parempia ahvenia, ja yksi iso säynekin karkasi jigistä. Juuri kun aika alkoi lähestyä loppuaan, löysimme ison parven ahvenia. Harmiksemme emme ehtineet enää kalastamaan sitä, koska kilpailuajan loppumiseen oli alle puoli tuntia, ja siirtymäänkin meni aikaa.
Rannassa taas vertailtiin, kenellä oli suurin ahven ja kenellä suurin hauki. Ruokailun jälkeen oli aikaa huoneiden siivoamiseen ja telttojen purkuun, jonka jälkeen olikin vuorossa huipentumat: palkintojenjako ja kätköjen etsiminen. Näiden puuhien saattelemana saatiin leiri hyvin päätökseen.
Edellisten leirien tapaan oli todella mukava olla ohjaamassa leirillä ja nähdä miten aktiivisia kalastajia leirille oli lähtenyt mukaan. Puruvesi oli haasteellinen kirkkaan veden ansiosta, mutta kaloja löydettiin, mikä on pääasia. Mielelläni näihin maisemiin palaan taas ensi kesänä uudestaan.
-Kalastusohjaaja Topi Janhunen