[vc_row][vc_column][vc_column_text]Pohjanmaan pilkkileirille olisi tulijoita ollut enemmänkin
Pohjanmaan vapaa-ajankalastajapiirin pilkkileiri pidettiin tänä vuonna Närpiössä, Piolahden rannalla. Leirille kokoontui 20 pilkinnästä kiinnostunutta lasta ja nuorta. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta tilat ja talkooväen määrä ei antanut periksi.
Perjantaina saavuimme leirille, majoittumisen ja esittelyiden jälkeen kävimme hommiin: jakaannuimme kahteen ryhmään, joista toiset aloittivat värikoukkuvavan rakennuksen ja toiset siirtyivät tarkistamaan ja fiksaamaan jo olemassa olevia pilkkivälineitä. Jokainen osallistuja sai omakseen piirin lahjoittamat naskalit, pilkkivavan ja Sepepilkin/Kalavoltin lahjoittaman Pikkusepe -pystypilkin.
Pilkillä ei kalaa löytynyt
Lauantaiaamuna päästiinkin jo tositoimiin, heti aamupalan ja turvallisuuspuheiden jälkeen suuntasimme jäälle tarkastamaan iskukoukut ja virittämään koukkuja mateelle. Pilkillä ei Piolahdelta harmillisesti saatu juuri mitään, vaan tulokset jäivät aika laihoiksi. Onneksi kuoretta ja kiiskiä löytyi kuitenkin morrilla jallitettavaksi.
Iltapäivän pilkkireissulla Lehtolan Toni esitteli nuorille tasapainopilkintää kaikua apuna käyttäen. Pilkkireissulla ei edelleenkään saatu juuri tapahtumia, joten seuraavaksi päiväksi päätimme siirtyä varmemmille paikoille. Illalla kisailtiin perinteisesti tietokilpailun merkeissä, sekä koettiin isku- ja madekoukut, ei saalista.
Härkmerenjärvi antoi ahvenia
Sunnuntaiksi siirryttiinkin autoletkassa Härkmerenjärvelle, josta tiedettiin tulleen hyviä ahvensaaliita pitkin talvea. Pilkkikilpailu saattoi alkaa! Noin 200 metrin päästä rannasta löytyi heti hyvänkokoista ahventa matalasta, alle kahden metrin vedestä ja Pikkusepet pääsivät töihin. Ahven oli pääasiassa yli 100-grammaista ja suurimmat nuorten saamat kalat olivatkin lähes 300-grammaisia, varmasti monille nuorille isoimmat ahvenet ikinä. Kaikki nuoret saivat kalaa, osa jopa todella hyvin ja leiriohjaajienkin suusta kuului pelkkää ylistystä paikalle. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja pian oli suunnattava takaisin mökeille palkintojen jakoa ja leirin purkua varten.
Kiitos kaikille osallistujille, kesäleirillä ja kerhoissa toivottavasti nähdään! Iso kiitos myös leirin tukijoille: Sepepilkit/Kalavoltti ja Sepon syötti
Heidi Pernu[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][fbcomments][/vc_column][/vc_row]