Pomarkun kesäleiri

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]Komeita haukia ja iloisia ääniä Pomarkun kesäleirillä

Valtakunnallista nuorten leiriä vietettiin Pomarkun Riuttansalmella 12.-15. kesäkuuta aurinkoisissa, mutta tuulisissa olosuhteissa. Leirille osallistuneet vajaat kolmekymmentä leiriläistä pääsivät kalastelemaan Kynäsjoen koskilla virveleillä ja perhoilla sekä onkimaan Pomarkun joella. Kova tuuli teki leirille pienen kiusan ja Isojärven uistelupäivä jouduttiin muuttamaan Pomarkun joelle tehdyksi onkireissuksi. Onneksi nuoret tykkäsivät siitäkin ja samalla saatiin karkkivarastot tankattua paikallisesta kaupasta.

???????????????????
Näin komean lahnan nappasi reipas leiriläinen palkinnon saanut Elmeri Levola Pomarkunjoelta.

Kynäsjoelta saaliiksi tavoiteltiin erityisesti kirjolohia, haukia ja ahvenia. Tällä kertaa kirjot olivat nirsolla syönnillä ja niitä päätyi saaliiksi vain kaksi. Sen sijaan leirikeskuksen edusta tarjosi yllätyksenä mukavan kokoisia haukia. Kolme haukea venytti vieterin yli kahden ja puolen kilon. Lisäksi ongilla tuli saaliiksi ahvenia, särkiä, lahnoja ja muuta väen kalaa.

Pomarkku, Kanootti
Kynäsjoen eräpalveluiden Jari Vettenniemi opasti leiriläisiä melonnan saloihin.

Kalastuksen ohella kisailtiin luontopolulla, tarkkuusonginnassa ja castingissa sekä saunottiin. Lauantai-iltana leiriläiset pääsivät esittelemään laulutaitojaan karaokessa. Tasapainoa ja melontataitoja inkkarikanooteilla päästiin kokeilemaan Kynäsjoen Eräpalveluiden Jari Vettenniemen opastuksella. Hyvin leiriläisten yhteistyö alkoi sujua pienen harjoittelun jälkeen.

Mukavan leirin päätteeksi reipas leiriläinen palkinnolla palkittiin Elmeri Levola. Kiitos Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajille kivasta leiristä sekä emännille hyvistä ruoista.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][fbcomments Width=”400″ num=”5″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row]