[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]Siikaleiri Saaristossa
Siiankalastus oli jälleen teemana Lounais-Suomen piirin kevätleirillä Taivassalossa 20.-22.3. Lämpimän kevään johdosta pilkille ei ollut enää jään päältä asiaa, joten viime vuoden hyvien siikasaaliiden johdosta kalastuksessa päätettiin keskittyä siian pyyntiin pohjaonkien. Keskusjärjestön pilkkileirin peruunnuttua Evolla, muutama pilkkileiriläinen innostui lähtemään leireilemään saaristoon. Kalastukseen kävikin tomerasti kiinni 19 leiriläistä ohjaajien tukemana. Ahti ei ollut tänä vuonna yhtä avokätinen, kuin vuosi sitten. Tänä vuonna saaliiksi saatiin noin 30 siikaa. Suurin osa leiriläisistä onnistui kuitenkin kalan nappaamaan. Edellisviikkojen lämpimät säät ehtivät juuri muuttua pohjoistuulen viilentämään ilmaan. Lauantaina vielä nautittiin kalastuksesta viileässä auringonpaisteessa, mutta sunnuntaina oli tuulinen ja pilvinen ilma. Vesisateilta kuitenkin vältyttiin. Liekö äkillinen kelin jäähtyminen vaikuttanut siian syönnin heikkenemiseen?
Kalastuksen ohella etenkin biljardin peluu sekä saunominen olivat suosittua ajanvietettä. Lauantai-illan kruunasi komeat ulkotulet, jolla paistettiin makkaraa sekä lättyjä. Kivaa oli kaikilla ja leirihenki oli aivan erinomaista! Kiitos jälleen Sarille, Eevalle ja Tiinalle hyvästä muonituksesta.
Janne Rautanen
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][fbcomments Width=”400″ num=”5″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row]