Sukella Talveen, Verkkokalastusretki, Oulujärvi, Maahonkinen

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Kajaanissa järjestettiin Suomen 100-vuotiaan taipaleen kunniaksi ensimmäinen neljästä tänä vuonna järjestettävästä luonnon päivästä. Luonnon Päivät ovat siis osa hienoa juhlavuotta ja Kajaanin Sukella Talveen tapahtuma oli valtakunnallisesti yksi suurimmista Sukella Talveen tapahtumista.
Kainuun Vapaa-Ajankalastajat ja Kajaanin Kalastuskerho päättivät järjestää nuorille suunnatun talvisen verkkokalastusretken Oulujärven Maahonkisen läheisyyteen. Talvinen verkkokalastusmuotohan on totutusti hieman varttuneemman väestön talvinen harrastus, mutta tapahtuma antoi osviittaa, että myös nuoret ovat kiinnostuneita kyseisestä lajista.

Verkoilla 2

Tapahtuman parasta antia oli tietysti itse verkkojen kokeminen. Kalaa tuli neljää eri lajia, ahventa, kuhaa, haukea ja matikkaa. Varsinkin matikat aiheuttivat riemun ja ehkä myös hämmästyksen kiljahduksia, sillä moni nuori ei ollut vielä aikaisemmin nähnyt elävää matikkaa. Kaikki nuoret pääsivät kokimaan verkkoja, ja järvellä olisi viihdytty pidempäänkin, mutta helmikuinen päivä ei ole vielä kovin pitkä. Päivän aikana kävi myös monelle nuorelle selväksi kuinka verkot oikein jään alle laitetaan, sillä se oli asia mitä moni oli ihmetellyt.
Tapahtuman kruunasi Kajaanin Kalastuskerhon mökillä paistetut makkarat ja nokipannukahvit. On se vaan ihmeellistä kuinka eväät maistuvat aina paremmalle juuri luonnon helmassa nautittuna. Nuorten sanoja lainatakseni: ”Verkkokalastus on jännää puuhaa!”

Verkoilla 3

Yhteistyössä: Kajaanin kaupunki, Kainuun Vapaa-ajankalastajat ja Kajaanin Kalastuskerho
Matti Kulju, Kalastusohjaaja[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]