[vc_row][vc_column][vc_column_text]Syyslohi 2016, 17.-18.9.16, Kajaani, Joutenlampi
Yhteistyössä: Kajaanin kaupunki, Kainuun Vapaa-ajankalastajat ja Kajaanin Seurakunta
Jo perinteeksi muodostunut syyslohi –leiri järjestettiin jälleen Kajaanin Joutenlammella. Leirille osallistui 16 erittäin innokasta kalastajan alkua, nuorimpien ollessa 9 ja vanhimpien ollessa 15 vuotta. Leiri oli kaksi päiväinen, ja ohjelma muodostui tietysti kalastuksesta ja mukavasta yhdessä olosta. Pääasiallinen kalastuskohde leirillä oli kirjolohi, jota oli istutettu Joutenlampeen edeltävällä viikolla mukava määrä. Ahventakin kalastettiin, mutta kirjolohi oli leirin aikana niin hurjalla otilla, että ahvenen kalastus jäi vähemmälle huomiolle.
Leirin parasta antia oli, että lähes jokainen leiriläinen pääsi väsytyspuuhiin kirjolohen kanssa. Leirin tarkoitus oli opettaa nuoria myös kalankäsittelyssä, ja Kainuun Vapaa-ajankalastajien kalastuskummit olivat mukana leirillä jakamassa käsittelyoppia nuorille. Ruokailut leirillä oli järjestetty Joutenlammen kurssikeskuksen puolesta, mistä iso kiitos heille. Leirillä oli mukava ilmapiiri, ja kalastusilmatkin olivat leiriläisille suosiollisia.
Ilman kommeluksia ei selvitty tästäkään leiristä. Tällä kertaa päästiin kalastamaan myös kalastusohjaajaan aurinkolaseja (myös sukeltamalla yritettiin), jotka myös saatiin ongittua ylös kovan yrityksen päätteeksi. Leiri kuitenkin tarjosi mahtavia elämyksiä ja uusia kokemuksia monella innokkaalle nuorelle. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia leirejä!
Matti Kulju, Kalastusohjaaja[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][fbcomments][/vc_column][/vc_row]