Kuopion kalakerho

[vc_row][vc_column][vc_column_text]

Kuopion kalakerhossa kalastetaan koko perheen voimin

Keväällä 2018 startannut Kuopion kalakerho kokoaa noin kerran viikossa yhteen kalastuksesta kiinnostuneet nuoret vanhempineen. Pimeinä syysiltoina kerho keskittyy kalastusaiheiseen askarteluun, mutta aina valo- ja sääolojen salliessa se suuntaa konkretian pariin: kalastamaan ihan käytännössä.

Pian puolitoista vuotta pyörinyt Kuopion kalakerho on ehtinyt vaihtaa päämajaansa Männistön nuorisotalolta Jynkkään, ja ajan myötä porukkakin on jonkin verran uudistunut. Nuorten kerhosta tuli perhekerho, kun mukaan saatiin myös innokkaita vanhempia. Ja mikäs sen mukavampaa kuin yhteinen kalastusaiheinen puuhailu ja harrastaminen koko perheen kesken. Sittemmin jäsenistö on tavallaan vakiintunut ja tutulla porukalla on ennätetty kokemaan monenlaista.

On koettu madepilkkireissu autenttisissa olosuhteissa eli sananmukaisessa mademyräkässä, on pilkitty pikkuahvenia kevätjäillä ja välillä, jäiden jo heikettyä, harrastettu samaa toimintaa laiturilla. On vietetty pikkujouluja ja rakenneltu ottipelejä sekä pyyntivälineitä mitä erilaisimpiin tarkoituksiin ja kohteisiin. Vierailijoitakin on käynyt ja kerholaiset ovat saaneet arvokasta lisäoppia mm. maamme sisävesien kalakannoista ja vastuullisesta kalastuksesta.

Kesät ulkona
Kesäaikaan kerho jalkautuu järvien, lampien ja virtavesien ääreen. Monelle kalareissut ovat tietysti koko kerhotoiminnan kohokohtia. Toukokuussa 2019 Kuopion kalakerho piipahti toistamiseen Nilsiässä Lastukoskella, ja vaikka kalaa ei kerholaisille siunaantunutkaan, keräsi reissu silti kovasti kiitosta.
-Ei se kalantulo aina ole tärkeintä, tiivisti erään kerholaisen isä kaikkien paikallaolijoiden tuntemukset.
-Viime kesänäkin oltiin mukana. Lastukoski on hyvä ja helppo paikka nuorillekin kalastaa ja paikan ylläpitäjälle kuuluu suuri kiitos tästä mahdollisuudesta, kiitteli puolestaan muuan pitkän linjan kerholainen.

Kerholaisten mieltymykset tietysti vaihtelevat. Osalle juuri askarteluillat ovat niitä kaikkein mieluisimpia, osa taas haluaisi kalalle joka kerta, vaikka sitten tuulta ja vesisadetta uhmatenkin.
-Kyllä kalareissut ovat parhaita. Niitä saisi olla vielä enemmänkin, toivoi eräs lähes alusta asti mukana olleista kerholaisista.

Lisää kerholaisia haussa
Kerho jatkuu kesän ajan ulkoilun merkeissä. Kalalla käydään eri puolilla Kuopiota, ja välillä kuntarajojen ylikin. Luvassa on myös leireilyä ja kilpailuja. Kuopion kalakerhoon liittyvät liitetään samalla toisen järjestävän tahon, paikallisen kalastusseuran, Puijon Pilkin, nuorisojäseniksi, ja jokunen kerholaisista on alkanut käymään aktiivisesti myös seuran muissa tapahtumissa.
Lisääkin jäseniä toivotaan totta kai mukaan toimintaan, ja kalakerhossakin olisi vielä tilaa muutamille innokkaille. Mukaan voi tulla vaikka isän, äidin tai isovanhemman kanssa, eikä mukavassa porukassa ei tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi.
-Meillä on kasassa innokas hyvä porukka, vahvistaa muuan kerholainen. -Kerhossa on monenlaista mukavaa ohjelmaa ja voi täältä saada uusia kavereitakin.

Kuopion kalakerho järjestetään yhteistyössä Puijon Pilkin ja SVK:n kanssa. Jos kerhoon liittyminen kiinnostaa, voi yhteyttä ottaa Pohjois-Savon kalastusohjaajana toimivaan Ilkka Heikkiseen.

Ilkka.heikkinen@vapaa-ajankalastaja.fi
Puhelin: 0407679077.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]