[vc_row][vc_column][vc_column_text]Vapapäivänä alaikäiset kalastavat ilmaiseksi useilla Metsähallituksen vapakalastuskohteilla. Vapapäivää vietetään kesäloman ensimmäisenä lauantaina, ja tapahtumaan osallistuu vuosittain noin 1 000 nuorta kalastajaa ympäri Suomen.
Vapapäivä 8.6.2019
Vapapäivänä Metsähallitus avaa yli 30 kalastuskohdetta lapsille ja nuorille. Opastetuilla kohteilla on paikalla Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) ohjaajia kello 10-15, ja muilla kohteilla lapset voivat kalastaa omatoimisesti huoltajansa kanssa.
Opastetuilla kohteilla kalastaminen on ilmaista kaikille alle 18-vuotiaille kello 10-15. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan paikan päällä ilmoittaudutaan SVK:n oppaalle, jolta saatu rintamerkki toimii kalastuslupana. Oppaat tarjoavat neuvoja ja vinkkejä ja auttavat nuoret kalastajat alkuun tarvittaessa. Lisäksi ensiksi saapuneet saavat lahjaksi Kuusamon Uistimen Vapapäivä-Räsäsen, joita jaetaan kohteilla yhteensä 800 kappaletta! Kohteilla pidetään myös leikkimielinen kalastuskisa, jonka voittajat palkitaan klo 15 paikan päällä.
Vapapäivänä näillä kohteilla saavat tapahtuma-aikana kalastaa ainoastaan alaikäiset. Saaliskiintiö on kaksi lohikalaa/nuori kalastaja. Aikuisten luvanmyynti jatkuu tapahtuman jälkeen klo 15.
Muilla kohteilla voi Vapapäivänä kalastaa ilmaiseksi koko vuorokauden (24 h). Kohteilla ei ole opastusta tai järjestettyä ohjelmaa. Näille kohteille tulee ilmoittautua etukäteen lähettämällä kalastajan ja hänen huoltajansa nimi sekä kohde, jossa aikoo kalastaa, joko sähköpostitse osoitteeseen vapapaiva(a)metsa.fi tai tekstiviestillä numeroon 040 720 5963. Samassa viestissä voi ilmoittaa useamman kalastajan ja huoltajan nimen. Viestiin ei vastata erikseen.
Myös mukana oleva huoltaja (1 hlö/lapsi tai nuori) voi näillä kohteilla kalastaa ilmaiseksi, sillä hän toimii alaikäisen oppaana. Saaliskiintiö on nuorille kalastajille kaksi lohikalaa, huoltajille yksi lohikala. Huomaathan, että kalastaminen on ilmaista vain alla mainituilla kohteilla.
Näillä kohteilla kalastetaan opastetusti klo 10-15
Tutustuthan yllä oleviin ohjeisiin ennen kuin suuntaat Vapapäivän viettoon!
HUOM! Kohteen kalastusteema ei rajaa muita normaalistikin sallittuja kalastusmuotoja pois, vaan ne ovat sallittuja normaalin tapaan!
- – Salo, Teijo: Matildanjärvi – Teemana soutu-uistelu!
- – Ikaalinen: Teerilampi – Teemana perhokalastus!
- – Lammi (Evo): Niemisjärvet – Teemana heittokalastus!
- Kysy lisää Salon, Ikaalisten ja Lammin Vapapäivästä: janne.rautanen(at)vapaa-ajankalastaja.fi, p. 0400 946 968
- – Kivijärvi: Heikinlampi – Teemana perhokalastus!
- Kysy lisää Heikinlammen Vapapäivästä: juha.ojaharju(at)vapaa-ajankalastaja.fi, p. 045 113 3050
- – Mikkeli: Valkeajärvi – Teemana heittokalastus!
- – Lieksa: Änäkäinen
- – Nurmes: Peurajärvi
- Kysy lisää Mikkelin, Lieksan ja Nurmeksen Vapapäivästä: janne.tarkiainen(at)vapaa-ajankalastaja.fi, p. 044 547 9116
- – Kuhmo: Syväjärvi – Teemana soutu-uistelu!
- – Rovaniemi: Vikaköngäs – Teemana perhokalastus!
- – Sievi: Maasydänjärvi
- – Sodankylä: Ahvenlampi
- – Vaala: Manamansalo, Särkinen
- – Kajaani: Hoikanlampi UUSI KOHDE! Hoikanlampi on luonnonkalakohde, jossa ei ole lohikaloja. Sen sijaan saaliiksi saattaa saada kansalliskalamme ahvenen! Hoikanlammella kalastaminen ei vaadi normaalistikaan erillistä kalastuslupaa.
– Kuhmo: Syväjärvi
– Rovaniemi: Vikaköngäs
– Sievi: Maasydänjärvi
– Sodankylä: Ahvenlampi
– Vaala: Manamansalo, Särkinen
– Kajaani: Hoikanlampi UUSI KOHDE! Hoikanlampi on luonnonkalakohde, jossa ei ole lohikaloja. Sen sijaan saaliiksi saattaa saada kansalliskalamme ahvenen! Hoikanlammella kalastaminen ei vaadi normaalistikaan erillistä kalastuslupaa. Vapapäivänä klo 10-15 kalastamaan pääsevät kuitenkin vain alaikäiset.
Kysy lisää näistä Vapapäivän kohteista: petter.nissen(at)vapaa-ajankalastaja.fi, p. 0500 440 923
Näillä kohteilla voi kalastaa omatoimisesti koko vuorokauden
Tutustuthan yllä oleviin ohjeisiin ennen kuin suuntaat Vapapäivänä kalaan!
– Kittilä: Kapsajoki (2535)
– Kittilä: Pyhäjärvi (2525)
– Kolari, Muonio: Kesänkijärvi (2510)
– Pello, Ylitornio: Miekojärvi (2520)
– Ranua: Simojoki yläosa (2580)
– Ranua: Simojärvi (2587)
– Rovaniemi: Meltausjoki (2561)
– Rovaniemi, Sodankylä: Raudanjoki (2563)
– Rovaniemi, Kemijärvi: Vikajoki (2567)
– Rovaniemi: Kemijoki (2568)
– Savukoski: Korvatunturi (3546)
– Savukoski: Nuorttijoki (3550)
– Lieksa: Ruunaa (7525)
– Suomussalmi: Yli-Vuokki (5505)
– Kuusamo: Oulankajoki (5572)
– Posio, Pudasjärvi: Livojoki (2599)
– Posio: Livojärvi (2595)
– Taivalkoski: Kylmäluoma (4525)
– Suomussalmi: Hossa (5502)
Lisäksi mukaan kuuluvat Metsähallituksen laajemmat lupa-alueet Itä-Lappi (3410), Länsi-Lappi (2410), Pohjanmaa ja Kainuu (5411), Etelä-Suomi (7413) ja Merialueet (7412).[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][wdfb_like_button][/vc_column][/vc_row]