Etelä-Pohjanmaan Jurvassa järjestettiin kaksipäiväinen Fisuun päiväleiri, pilkkivetenä toiminut Säläisjärvi on monelle nuorelle tuttu myös Pohjanmaan vapaa-ajankalastajapiirin leireiltä ja tapahtumista. Piirin ja järven kalastuskunnan yhteistyö on ollut hyvin toimivaa ja nuoret on aina otettu erinomaisesti vastaan. Tällä kertaa mukaan oli kutsuttu myös Kurikan Mimmit kalastaa -kerhon väkeä, heille kalastusluvat kustansi Kurikan Urheilukalastajat. Leirin kohdekalana oli siis kirjolohi, jota oli juuri edellisenä päivänä istutettu järveen lisää. Hyvät mahdollisuudet kalansaantiin olivat siis olemassa. Sääkin suosi ja kahden päivän aikana saatiin enimmäkseen nauttia plussakeleistä ja auringonpaisteesta.

Keskiviikkoaamuna starttasimme jäälle kymmenen maissa, opastuksen jälkeen kaikki virittelivät yhden ootto-ongen ja aktiivivälineiksi valikoitui mm. erilaisia morreja, lusikoita ja leechejä. Piirin ja Kurikan urheilukalastajien puolesta oli tarjolla myös lainavälineitä, joten valinnan varaa oli riittävästi. Aivan ensi minuuteilla nappasikin ensimmäinen kala pieneen helmiräsäseen ja jännitys alkoi tiivistyä, kuka saisi seuraavan? Niin vain lohet olivat meitä viekkaampia monessa tilanteessa, koukuista hävisi syöttejä ja tahnapalloja käytiin vain litistelemässä ja se toki piti jännitystä yllä. Onneksi aina välillä jokunen kala saatiin ylöskin asti, parhaimpana ottivälineenä toimi ootto-onkeen viritetty tahnapallo. Iltapäivän lähestyessä alkoi monella ollakin pyynnissä kaksi ootto-onkea, tärppiä odotellessa ehti hyvin rakennella lumiukkoja ja viettää aika kavereiden kanssa. Iltapäivän viimeinen puoli tuntia tarjosi vielä kunnolla jännitystä, kun kaloilla alkoi selkeä syöntipiikki ja tärppejä tuli vähän väliä, joten hyvillä mielen lähdettiin odottamaan seuraavan päivän tapahtumia.Päiväleireillä ei yövytä, joten kaikki matkasivat kotiin yöksi. Osa väestä oli leirillä mukana molemmat päivät, mutta mahdollisuus oli myös osallistua vain haluamalleen päivälle, porukka siis hieman vaihtui toiselle päivälle.

Torstaina palattiin samalle alueelle, edellisen päivän reiät eivät olleet jäätyneet aivan umpeen, joten pääsimme aloittamaan samoilta sijoilta mihin eilen lopettelimme. Eilisen parhaat paikat varattiin tietenkin ensimmäisenä. Tärppejä meillä ei ollut aivan edellisen päivän tahtiin, vaan tämä päivä vaikutti hieman hiljaisemmalta. Ruokailun jälkeen tehtiin vielä paikanvaihdos, mutta siitä ei ollut iloa. Viimeiselle tunnille palasimme vielä aamun pelipaikoille ja kuin käsikirjoituksen mukaan viimeiset 20 minuuttia tarjosivat jälleen päivän aktiivisimmat hetket. 

Lämmin kiitos kaikille osallistujille, talkoolaisille ja Säläisjärven kalastustoimikunnalle, jälleen saimme nauttia mukavista hetkistä kalastuksen parissa!

Pohjanmaan kalastusohjaaja Heidi