Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry
SVK Jäsenille

FISUUN-SIVUJEN KESÄKILPAILUIHIN OSALLISTUI SATOJA NUORIA!

Riimittelykisa

Kisassa piti riimitellä kalastuksesta jatkamalla tarinaa: ” Se on taas kesä edessäpäin, ja unissani jo uuden enkkakalani näin..”.

Riimittelykisaan osallistui 58 ennakkoluulotonta riiminikkaria. Esikarsinnan jälkeen kisan tuomariston muodostaneet Spekti ja Uniikki laittoivat 10 taitavinta riimittelijää paremmuusjärjestykseen. Heistä kolme ensimmäistä voitti paikan himoitulle kalareissulle Spektin ja Uniikin kanssa. Sijoille 4-6 yltäneet nuoret palkittiin kalastusvälinepalkinnoilla ja räppäreiden lahjoittamilla Rähinän artistien singleillä (Spektin sinkussa on sekä Spekti että Uniikin nimmarit!).

Kalareissulle paikan voittivat: Laura Aavikko (Vantaa), Janina Kivi (Nurmijärvi) ja August Merinen (Kotka).

Kalastusvälineitä voittivat: Ville Ollikainen (Kuopio), Eetu Sippo (Kisko) ja Viivi Kolu (Kouvola).

palkintovieheitä palkintosinkkuja


Palkitut riimit:

Yks aamu mä sit heitin kaikki kamat kassii, virvelin, uistimii ja tietty kans eväät pakkasin messii.

Porukoille huusin ovelta moikat, ku pyörän luokse hypin mä melkee Evilän loikat.

Järvelle mä pääsin enkä muita mä nähny, kelasin et meitsil oli kreisi tuuri käyny.

Iso järvi ja isot fisut kokonaa mun reviiril, joten nyt ois ansaittava vähä jotai meriittii.

Tunnin tai puoltoist mä siin sitä virvelii kelailin, mut sit alko olee jo pää aika sekaisin.

Ei tullu fisuu, ei ahvent eikä haukee, ei ees kuhaa, siikaa, lahnaa eikä särkee.

Laura Aavikko

Kun uistin veneen perään vetää jälkee, kelaan kuinka siistii on relaa tälleen.

Kesäillassa kun on mato-ongella, sen paremmasta hetkestä voi vaan haaveilla.

Kalas yksin tai sit frendien kaa, se on se juttu jost mä diggaan.

Ei välii tuleeks sielt sintti vai hauki, mut oo valmiin ja pidä haavi auki.

Janina Kivi

Mökkivesillä, se on se juttu, järvi monta kertaa läpikoluttu.

Varma paikka, ne samat kaislarisukot, suuntaan sinne mis tiedän et ne fisut on.

Kalajuttui on kuultu kylil ja kaupungeilla, mut hiljenee suut ku saunotaa mun lauteilla.

En tiiä mikä kalastust kivempi kokemus ois, ja vaikka kertosit en uskois.

August Merinen

Talvella pilkillä aamut ahvenia jahtaan, ja illalla kalastusohjelmia vahtaan.

Yöllä unta en saa ollenkaan, kun mielessä pyörii enkkakala vaan.

Olkoot sitten kuha tai hauki, kunhan se saa vain suunsa auki.

Kesällä perholla taimenia kiskon ja pienet kalat takaisin viskon.

Nyt mun päässä pyörii kalamatka Uniikin ja Spektin kanssa, jos en sinne pääse niin mun mieli on maassa.

Sinne jos pääsen niin kaloja me saadaan ja pannulla ne sitten paistetaan.

Ville Ollikainen

Kyllähän meitsi diggaa fisusta, Rähinän äijät veneessä eikä Sippokaan tsiigaa vaan sivusta.

Tuskin ne merenherkut välittää kivusta, Suomi on se vesien maa näkee sen jo lipusta.

Ja sen kun joku onkeen nappaa, sit joutuuki nuijan kaa hakkaa.

Selvillä vesillä vesijetillä, semillä kelillä keihästetää kävelykepillä.

Enne oltii pätkätöis nykyää pätkäkalas, venekki keikahtaa ku nappaa sinivalas.

Ja taas äijien kaa lähetää kukaan ei oo ankea, ämpärissä jo kaks haukee lahna ja kampela.

Eetu Sippo

Mikäs täs blehat pääs venees ottaas iisii, kuunnellen spektin uutta hittibiisii.

Mietin jo hetken onks täs mitää järkee, ku saalis oli pari pientä hikistä särkee.

Sinnikkääst luotin vaan suomalaiseen sisuun, ja ku pyynnöstä, se koukku tarras kuuen kilon fisuun!

Viivi Kolu

Äänestyskilpailut

Kesän aikana oli käynnissä kolme eri äänestyskilpailua liittyen neljän suomalaisen julkkiksen yhteiseen kalareissuun Kuolan niemimmaalle (Spektin reissuraportti). Julkkikset olivat Spekti, Jasper Pääkkönen sekä Kenraali Pancho-ohjelmastakin tutut Kari ”Hissu” Hietalahti ja Tommi Korpela.

Kilpailut olivat:

1. Kuka vie Kuolan niemimaan lohikuninkuuden tänä kesänä?
2. Päihittävätkö SVK:n kalakummit Spekti ja Jasper Pääkkönen Suomen kuuluisimman kalastajakaksikon Kari ”Hissu” Hietalahden ja Tommi Korpelan?
3. Kenellä on levein hymy reissun jälkeen?

Äänestyskilpailuihin tuli osallistumisia mahtavasti lähes 600 kappaletta! Jokaisesta äänestyskilpailusta arvottiin yksi onnekas mukaan kalareissulle Spektin ja Uniikin kanssa. Lisäksi arvottiin kolme nuorta, jotka voittivat kalastusvälinepalkinnon sekä 2 kpl Spektin ja Uniikin lahjoittamia Rähinän artistien singlejä.

Kalareissulle paikan voittivat: Mikko Manninen (Hankasalmi), Anni Mattila (Aura) ja Sini Muurikainen (Kyröskoski).

Kalastusvälineitä voittivat: Eemil Aaltonen (Ruovesi), Luka Kröger (Kangaslampi) ja Piia Vesterinen (Tuusula).

palkintovieheitä palkintosinkkuja


Äänestystulokset:

Äänestyskisatulokset_kuva (600)

Kiitokset kaikille kilpailuihin osallistuneille ja paljon onnea voittajille!!

Kommentit